Hyvinvointialueiden aloittamisen sietämätön keveys vai raskaus: diginatiivit hyvinvointialueet lunastamassa digilupauksia?

Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiolla on laskettu olevan merkittävä tuottavuus-, kustannustehokkuus- ja säästöpotentiaali. Usein puhutaan sadoista miljoonista tai miljardeista euroista. Tutkimukset tai muutkaan laskelmat eivät kuitenkaan ole vielä osoittaneet, että digitalisaatio olisi merkittävästi lisännyt sosiaali- ja terveydenhuollon tehokkuutta. Miksi merkittävät investoinnit eivät näy sote-organisaatioiden hyötyinä tai ”taseessa”? Riskinä taitaakin olla, että diginatiivit hyvinvointialueet hukkuvat digitalisaation mahdollisuuksien punaiseen mereen. Tuottavuushyödyt voivat jäädä vähäisiksi ja potilaatkin ovat yhtä hukassa. Mitä ihmettä?

Jotta kysymykseen voidaan löytää vastauksia, tulee digitalisaatio määritellä hieman tarkemmin. Paperimapeista tietokoneeseen siirtyminen ei ole digitalisaatiota, jos tietokonetta käytetään täsmälleen samalla tavalla kuten niitä paperimappeja. Sama koskee myös itse tietokonetta. Sen tulee olla tehokas ja kyvykäs toteuttamaan kirjanpitoa uudella tavalla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiossa onnistumisessa tarvitaan ponnistuksia sekä palvelutoiminnassa että itse järjestelmiltä. Lisäksi tulee huomioida toimintaan liittyvät kansalliset reunaehdot sekä vaatimukset, kuten lainsäädäntö ja muu kansallinen ohjaus. Tietojärjestelmien käytettävyys on kuitenkin avainasemassa. Tämä pätee sekä sote-ammattilaisten hyödyntämiin järjestelmiin että potilaan käyttämiin sovelluksiin. Näin digitalisaation tuottamaa, arvioitua hyötyä saadaan aidosti ja oikeasti irti.

Hyvinvointialueilla ollaan nyt käynnistysvaiheessa monella tavalla melkoisessa ”sote-ICT-sopassa”. Suuria panostuksia on jouduttu tekemään, jotta alueilla voidaan ylipäätään muutosvaiheessa toimia lainsäädännön edellyttämällä tavalla, aina palkanmaksusta erilaisiin tukipalveluihin. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen kriittisessä alkuvaiheessa on äärimmäisen tärkeää, että priorisoidaan välttämättömiin järjestelmäratkaisuihin ja -muutoksiin, niin nopeasti katse tulisi kääntää takaisin palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen. Mitä tarpeita uusilla hyvinvointialueilla ja toimintamalleilla on, joihin digitalisaatiolla voidaan vastata? Mitä jo tehtyä työtä tulee sinnikkäästi jatkaa ja mitä toimia pitää käynnistää hyötyjen saavuttamiseksi?

Alueilla on merkittäviä suunnitelmia ja meneillään olevia toimenpiteitä esimerkiksi lisätä etäpalveluita, ja rakentaa ja ottaa käyttöön erilaisia digi-sotekeskus-palvelumalleja. Terveysteknologioista etsitään ratkaisuja henkilöstöpulaan, toiminnan tehostamiseen sekä alati kasvavan palvelutarpeen kanssa pärjäämiseen. Kuitenkin talous asettaa koko ajan tiukkenevia reunaehtoja investointimahdollisuuksiin. Herää kysymys, miten investointien takaisinmaksu pitäisi tässä tilanteessa arvioida tai kenties varmistaa?

Tosiasia on, että sosiaali- ja terveydenhuollon digi-investointien takaisinmaksua voi olla vaikeaa perustella ”aukottomasti” tai niitä voi joutua odottelemaan pitkäänkin. Mikä investoinnin ROI-arvo sosiaali- ja terveydenhuollossa oikeastaan on, kun tutkimustenkin mukaan hyötyjä on vaikea osoittaa?

Väitämme, että digitalisaatio tuottaa merkittäviä toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä, jos sen vaikutus prosesseihin ymmärretään oikein ja se osataan ottaa huomioon uudistamisen suunnittelusta alkaen. Hyvinvointialueilla on nyt erinomainen tilaisuus onnistua, kun prosessit ja toimintamallit suunnitellaan joka tapauksessa jossain määrin uudelleen. Oikeastaan jokaisella alueella on tavoitteena parantaa palveluiden saatavuutta, saavutettavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta.

Sote-ammattilaisen, potilaan, asiakkaan tai muun toimijan tarve tai haaste tulisi olla aina lähtökohtana, kun selvitetään, miten digitalisaatiolla voidaan tehostaa ja parantaa toiminnan tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Jo suunnitteluvaiheessa tulee huomioida, miten tavoitteiden saavuttamista mitataan, mihin tavoitteiden asetanta perustuu, mistä tiedetään, että ollaan menossa tavoitteita kohti ja ovatko keinot tavoitteiden saavuttamiseen oikeat. Jos digi-investointien hyödyn tulee todella näkyä organisaation ”taseessa”, niin ensin tulisi selvittää, miten hyöty konkretisoituu ja sen jälkeen asettaa tähän liittyvät mittarit. Mittareita tulee myös seurata systemaattisesti. Kuka seuraa jo nyt, mitä tulee tapahtumaan esimerkiksi 18 kuukauden tai viiden vuoden päästä?

Hyötyarvioiden sekä mitattavien hyötyjen toteutumisen tulee aina olla perustana teknologian määrittely-, hankinta-, käyttöönotto- ja seurantaprosesseissa. Mitä hyötyä on järjestelmästä, joka ei vastaa tarpeisiin tai auta merkittävimpien (ja usein eniten kustannuksia tuottavien) haasteiden ratkomiseen? Mitä hyötyä on potilaan kotona käytettävistä sensoreista ja mittalaitteista, joiden tuottamaa dataa ei systemaattisesti hyödynnetä toiminnassa? Mitä hyötyä on ohjelmistorobotiikasta, jos esimiestyö ja työyhteisön uudistuva tapa toimia ei luo imua uusien ratkaisujen käyttöön?

Hyvinvointialueiden tulisi nyt huolehtia ensisijaisesti siitä, että käytössä oleva teknologia vastaa tarpeisiin, tukee alueen tavoitteiden saavuttamista sekä tuottaa konkreettista hyötyä sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa. Alueiden tulisi myös olla vaativia teknologiatoimittajia kohtaan. Toimittajien tulisikin olla alueiden kumppaneita esimerkiksi sellaisten toimintasuunnitelmien laatimisessa, missä määritellään konkreettiset tavoitteet sekä mitattavat vaiheet niiden saavuttamiseksi. Alueiden tulisi myös varmistaa, että toiminta suunnitellaan yhdessä sekä asukkaiden että henkilöstön kanssa: järjestelmästä tai teknologiasta ei ole mitään hyötyä, jos niitä ei käytetä siten, että hyötyjä on mahdollista saada aikaan.

Toisaalta alueilla on myös tilaisuus olla rohkeita, ottaa roolia edelläkävijöinä ja kokeilla uusia ratkaisuja sekä teknologiassa että toiminnassa. Digitalisaatiossa on myös tärkeää voida todeta epäonnistumiset ja ryhtyä tarpeen mukaisesti korjausliikkeisiin. Ja rohkeutta tarvitaan, jotta esimerkiksi ikääntyvän väestön kasvavan palvelutarpeen ja henkilöstöpulan kanssa pärjätään paremmin.

Tulisi myös aina muistaa, miksi digiratkaisuja on ylipäätään koskaan kehitetty ja miten niiden hyödyntämisestä syntyy juuri sosiaali- ja terveydenhuollossa suurin arvo. Näihin kysymyksiin on varmasti monta vastausta, mutta ainakin yksi avain voi löytyä vuorovaikutuksen parantamisesta. Digitalisaation tärkein tavoite on mahdollistaa potilaan ja asiakkaan kohtaaminen, tavalla tai toisella, oli kyseessä sitten etäpalvelu tai teknologia, joka mahdollistaa ammattilaisen ajan käytön itse asiakkaan ja potilaan palveluiden arviointiin ja toteuttamiseen. Jos digitalisaatio mahdollistaa esimerkiksi lääkäreille ja hoitajille riittävän ajan ja keinot potilaan kuunteluun, tutkimiseen sekä hoitamiseen, ollaan digitiekartan osoittamalla, oikealla tiellä.